Mikä ihmeen Martti ja miksi markkinat?

Henni Ilomäki

Martin markkinoilla yhdistyy kaksi perinnettä: vanhan maatalousyhteisön rituaalinen merkkipäivä ja vapaa-ajan viettoon sopiva kaupoilla käynti.

Lokakuisen Mikon ja marraskuisen Martin päivän tietämiin osui vanhakantaisen maatalousvuoden päätös. Satokauden päätteeksi talolliset ja palkolliset lepäilivät ja keräsivät voimia ennen uuden jakson alkamista.

Uskomusten mukaan työstä pidättäytyminen varmisti hyvän sadon seuraavanakin vuonna. Kansanuskon värittämään satokauden päätökseen kerrostui sittemmin kristillisiä tulkintoja ja pilailun silottelemaa sosiaalista kontrollia.

Kuka oli Martti?

Suomalaisessa almanakassa Martin päivä on 10. marraskuuta. Se on nimipäivä kuten Heikin tai Marketan tai Marian päivä. Kaikki ovat katolisia pyhimyksiä.

Pyhimys syntyy kuollessaan, kuten Suomen kansallispyhimys piispa Henrik Lallin surmatessa hänet tammikuiselle järvenjäälle. Sen vuoksi Heikin nimipäivää vietetään tammikuun kymmenentenä.

Suomalaisessa kansanomaisessa kalenterissa on useita Marian päiviä: Marian ilmestyspäivä 25.3., Marian etsikkopäivä eli Heinä-Maija 2.7. ja elokuussa Jälki-Maaria eli Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen päivä. – Mutta kuka oli Martti?

Luterilainen selitys yhdisti Martti-nimen 10.11.1483 syntyneeseen Martti Lutheriin, mutta perinne on vanhempi. Päivää on vietetty sekä 10.11.665 kuolleen Martti-paavin että Ranskassa 300-luvulla eläneen, myöhemmin pyhimykseksi julistetun Toursin Martinuksen kunniaksi.

Legendan mukaan Martinus oli alkujaan ratsumies, mutta Kristuksen ilmestyttyä hänelle soturista tuli uskon puolesta taistelija. Muisto hevosesta näkyy joissakin pyhimyksenkuvissa ja ehkä suullisessa perinteessä.

Euroopassa päivään on liittynyt monenlaisia traditioita. Martin naamioitumis- ja kiertueperinne on ollut erityisen suosittua Belgian valloonien keskuudessa sekä Ranskassa, jossa Pyhästä Martista tuli kansallispyhimys.

Ikivanha kansanperinne

Suomessa luterilaisuus karsi kirkon käytänteistä katolisia piirteitä, mutta onnistui huonommin kansanomaisen tapaperinteen muuttamisessa. Uuden opin siunauksia oli kuitenkin kansankielen tuominen kirkolliseen kommunikaatioon. Varsinaisia bestsellereitä olivat yhdistetty virsi- ja rukouskirja sekä almanakka eli kalendarium pyhimyksennimineen.

Uskonpuhdistaja-Martti pääsi suomalaiseen virsikirjaan vuonna 1671. Näin Martin nimipäivä säilytti asemansa kalenterissa, vaikka katolinen usko väistyi luterilaisuuden tieltä. Päivän vietto haipui Suomessa nopeammin kuin Virossa. Syynä saattaa olla se, että pohjoisempana Mikon eli Mikkelin päivästä tuli tärkeämpi maatalouden vuodenkierron merkkipäivä.

Martti, pyhä ja makkara

Katolinen Martti-piispa muokkasi merkittävästi nimipäivänsä arkaaisia perinteitä, sillä hänen attribuuttinsa on anteliaisuus. Merkkipäivänä kiertävistä laulajista käytetty nimitys sant viittaa yhtälailla pyhimykseen kuin kerjäläiseen.

Virossa ja Inkerissä laulaen kerjänneet kylänkiertäjät vetosivat pyhimyksen luomaan velvoitteeseen. Näin tasattiin kyläyhteisön sosioekonomista vinoumaa. Lounais-Suomessa pyhimyksen palvonnasta sukeutui torpparien ja alustalaisten kestitys.

Martin päivän viettoon onkin – satovuoden ja laidunkauden päättymisen merkeissä ja seuraavan vuoden varmistamiseksi – kuulunut ruuan runsaus. Pohjois-Pohjanmaalla Perso-Martin ruokavalio sisälsi teurasverestä valmistettuja verimakkaroita sekä rasvarieskoja. Sanaparren mukaan ”ennen Martti makkaransa syö kuin päiväänsä pääsee”. Olihan Tuglas-seuran Martin markkinoillakin aikaisemmin myynnissä verimakkaroita!

Martin hanhen valikoituminen päivän ateriaksi on myöhempää perua. Ruotsiin muoti saapui Tanskan valloitussotien myötä 1500-luvun loppupuolella. Suomeen tapa kotiutui paljon hitaammin säilyen pitkään yläluokan perinteenä. Virossakin hanhiateria on saksalaisen porvariston mukana kulkeutunutta lainaa.

Tallinnan raatihuoneen arkistosta löytyy vuodelta 1545 tieto, jonka mukaan myntinlyöjille kuului hanhipaisti sekä Marttina että Sielujenpäivänä. Etelä-Virossa tiedetään syödyn kukon- tai kananpaistia hevosen terveydeksi – eräänlainen uhriateria siis ja muisto ratsumies-Martista.

Siinä missä Martin päivänä syötiin lihaa, Kadrin päivän perinteeseen kuului ryynipuuro. Tässä kuvastuu näiden merkkipäivien sukupuolisidonnaisuus. Martti oli miesten pyhä, Kadri vastaavasti naisten juhla. Martin juhlinnalla edistettiin peltojen satoisuutta, Kadrin päivänä varmistettiin karjaonnea.

Martin ja Kadrin päivät muodostavat Virossa parin, joiden vietossa on samoja piirteitä. Molempina päivinä tarkkailtiin sääenteitä, molempien yhteydessä toteutui kiertueperinne naamioitumisineen ja rituaalilauluineen.

Kiertäminen tuntemattomaksi naamioituneina antimia keräämässä on yleiseurooppalainen tapa. Suomessa säilyi pisimpään Nuutin päivän kiertueperinne. Hiiva-Nuutti asettuu joulun jälkeiseen aikaan, jolloin pyhiksi pannusta oluesta on enää sakka jäljellä.

Virossa olennainen osa rikasta perinnettä olivat monipolviset runolaulut. Martin päivän vietto on ollut hyvin samantapaista myös liiviläisillä, joiden ajanlasku käynnistyikin tästä päivästä.

Martin ja muiden taivaat

Onko Martin päivän kohdalla kyse kristinuskon käsitteiden kansanomaisesta tulkinnasta vai kirkon pyrkimyksestä hallita pakanallista kalenteria kristillistämällä? Jälkimmäinen oletus osuus todennäköisesti oikeaan, sillä ajankohtaan osuu syksyn taittuminen talveksi, rituaalisesti herkkä ylimenokausi. Viimeisetkin värit tummuvat lehdettömässä luonnossa, valo katoaa taivaanrantaan, luonto valmistautuu talven lepoon.

Työn luonne vanhakantaisessa maatalousyhteisössä muuttui, kun siirryttiin ulkoa sisätiloihin: ”Martti maalle, karttu jäälle, paimenet kylän kululle, kalamiehet kankahalle”. Tämä tarkoitti, että maat alkavat jäätyä kuljettaviksi, oli aika asetella jäille viitat talviteiden merkiksi, kyläpaimenet saivat palkkansa, avovesikalastus päättyi. Oli vuotuiskierron taitekohta, arka ajanjakso, jolloin tuli rituaalisesti varautua tulevaan.

Kirkon ryhtyi tulkitsemaan myyttejä kristinuskoon sopivalla tuavalla. Sitomalla vuotuisjuhlat kirkolliseen kalenteriin luotiin kirkkovuoden rytmiin sopeutettu kansanomainen kalenteri.

Martin päivään siis liittyi uskomuksellisia aineksia. Vaikka mardisant (latinan sanctus) viittaa katoliseen uskoon, taustalla on vanhempi uskomusperinne, jo Mikon päivästä alkaneen ja Kekrin kannatteleman vuodenkierron taitekohdan (hingede aeg) mytologia.

Virolainen folkloristi Mall Hiiemäe on huomauttanut sanojen mart ja marras, mardu läheisyydestä. Suomen kielen marraskuu viittaa tunnetusti paitsi martaaseen maahan, myös vainajiin.

Meillä tuohon aikaan osuikin jakoaika ja siihen liittyvä sielujen päivä. Tämä oli kuluneen ajanjakson loppuunsaattamisen ja uuden alkamisen ylimenokausi. Tehtiin tiliä menneestä ja valmistauduttiin uuteen; myös suvun vainajia muistettiin. Ülo Valkin mukaan vanhakantainen uskomustausta heijastuu martinlauluihin. Martin markkinoiltakin muistetaan, että ”Mart on tullut kaukaa”:

Ega mart põle maasta tulnud,
Mart on tulnud kõrgeesta
Mart on tulnud taevaesta
valge pilvede seasta
valge pilvede vahelta
halli pilve ääre alta
puna pilve palge’esta.
Kust see mart sealt maha saanud?
Kullatud kõrrendit kauda
hõbedasi õrsi mööda,
vaskesid vibusid kauda
tina teeresid mööda

Ei Mart ole maasta tullut
Mart on tullut korkealta
Mart on tullut taivaasta,
valkopilvien keskeltä
valkopilvien välistä,
harmaan pilven reunan alta
punapilven palkeelta.
Miten Mart sieltä maahan pääsi?
Kultaista korentoa myöten,
hopeaista ortta pitkin,
vaskisen kaaren kautta,
tinaisia tereitä pitkin.

Etelä-Karjalassakin tunnettu säe ”Ei ole Martti maasta tullut, Martti on tullut taivahasta” ei ilmeisesti alkujaan ole lainkaan tarkoittanut kristillistä taivasta, josta pyhimys vierailee maan päällä, vaan muinaisuskon toiselaa, yliluonnollista tuonpuoleista.

Oletuksen puolesta puhuvat niin laulujen kuldne kõrend – maata ja taivasta yhdistävä maailmanpatsas – kuin tulomaiseman värien kuvaus. Jälkimmäinen muistuttaa loitsujen kielellistä maisemaa, jossa henget vaeltavat. Monien kansojen jumalhahmot kerrotaan lasketun taivaista lähes samoin sanoin. Suomessa näin on kuvailtu karhun syntyä. Virolaisissa runoissa Marttiin on yhdistetty muitakin myyttisiä olentoja.

Varhaisia roolipelejä

Runolaulu on ollut tärkeä osa virolaista perinnettä. Taloon tullessaan kiertäjät esittivät ensin tervehdyslaulun. Sitä seurasivat sisääntulolaulu, santtien tanssilaulu, tunnistuslaulu, kehrääjäsantin laulu, kiitoslaulu (tai moitteet, elleivät talonväen kunnostautuminen tai tarjoilu tyydyttäneet) sekä hyvästelylaulu.

Karja- ja viljaonnea edistävän merkityksen latistuttua hauskanpidoksi on laulaminen kutistunut alku- ja loppulaulujen esittämiseksi. Tanssia martinsantti voi edelleen. Tosin erityistä martintanssia ei ilmeisesti ole ollut olemassa, vaan kiertäjät ovat koikkehtineet miten milloinkin koettaen vain vaikuttaa kömpelöiltä – jotenkin epätodellisilta ja myyttisiltä.

Kylällä kiertelyyn oli aikaa, kovan maatyön vastapainoksi siirtymäkauden joutilaisuus oli arvokas etu. Kuten monena muunakin merkkipäivänä, aatto on tässäkin ollut tärkein. Silloin mardisantit liikkuivat. Kulkijoita oli tavallisesti useita – yleensä nuorta väkeä, joskus vanhempiakin iloluontoisia henkilöitä.

Kyläläiset kulkivat ryhmänä ja joukolle valittiin märdiisa, joskus myös märdiemä. Hahmoihin saattoi liittyä räikeääkin seksuaalisymboliikkaa, eikä nuorten naisten osallistumista kiertueeseen Länsi-Virossa pidetty oikein sopivana.

Kulkueessa saattoi olla eläinhahmoja – karhu ja hevonen suosituimpina – , noitia tai yliluonnollisia olentoja. Mukana oli myös ammattien edustajia, esimerkiksi nokikolari, kerjäläinen tai merimies sekä muita tunnistettavia hahmoja kuten mustalainen.

Talonväki tiukkaan tenttiin

Taloon tullessaan santit kilistivät kelloa tai kopauttivat risuilla ikkunaan kysyen: ”Kas on luba sisse tulla?” Sisälle päästyään he alkoivat kuulustella talonväeltä paljonko on villoja kehrättynä, kangasta kudottuna, ja ovatko reet talvikunnossa.

Nämä olivat alkujaan tärkeitä naisten vuotuisen työrytmin tarkistuksia. Myöhemmin saatettiin kysyä vaikkapa lasten lukutaitoa. Jos talonväki ei selvinnyt tentistä, oli rangaistuksena vitsominen. Pieksäminen oli leikillistä ja synnytti naurua, mutta tosiasiassa myös häpeää. Jos kyselyn tulos tyydytti, santit kiittelivät ja toivottivat onnea työhön, menestystä viljankasvuun ja poistuivat vastalahjat saatuaan.

Entisaikaan annettiin santeille ruokaa myös villoja tai pellavia, nyttemmin tavan muututtua totisesta rituaalista hauskanpidoksi, annetaan karkkeja tai rahaakin.

Alkujaan oli siis kyse ajanjakson lopussa toteutettavasta taloudellisesta tasoituksesta ja sosiaalisen tasapainon varmistuksesta. Aikaisemmin tavarain keruu saattoi myös liittyä ilmiöön nimeltä mardipulmad, eräänlaisiin leikkihäihin, jolloin nuorisojoukko keräsi antimia omiin juhliinsa.

Hankinnoissa voidaan ehkä nähdä myöhemmän markkinaperinteen idea.

Opas kädessä kiertueelle

Martin päivän kiertue ei ole unohtunut Virossa vieläkään, vaikka nykyään kyse on vanhan tavan keinotekoisesta elvyttämisestä. Viime aikoina virolaisissa kaupunkioloissa perinne on muuttanut luonnettaan, ja mukana saattaa olla aivan pikkulapsiakin.

Nyt tytöt ja pojat kiertävät usein omina ryhminään. Toiminnan tueksi on ilmestynyt opaskirjojakin, joiden tavoitteena on paitsi kansallisen perinteen ylläpitäminen epäilemättä myös ”hyvän vaihtoehdon” tarjoaminen lapsille ja kasvattajille. Tapaa voi verrata suomalaiseen trullimuotiin, jossa yhdistyvät keskenään eriperäiset uskomus- ja perinneainekset: vanhakantainen karjataikuus ja ortodoksien rituaali – arkaaisine taustoineen.

Martin päivän kiertäjät olivat mustia (naama todella noettiin), negatiivisia hahmoja, yleensä miehiä. Kadrina sen sijaan kiersivät valkeat”, punaposkiset naishahmot, miehetkin saattoivat pukeutua naisiksi. Mustan ja valkean korostus rinnastuu rituaalisen hyvän ja pahan, vahingoittavan ja parantavan taikuuden vastakkaisuuteen.

Tuglas-seuran Martin markkinat

Martin markkinoista tuli Tuglas-seuran tärkein vuotuistapahtuma vielä yhteen Marttiin liittyen. Jo seuran perustamisen taustalla oli erään keskeisen vaikuttajan, aikanaan Helsingin yliopistossa viron kielen lehtorina toimineen Eeva Niinivaaran oppilaiden yhteistyö.

Seuran virolais-suomalaiseen yhteistyöhön tarvittiin rahaa, jota oli hankittava talkootyöllä. Päädyttiin kulttuurin ja myyjäisten yhdistämiseen. Tapahtumaa suunniteltaessa muistui mieleen, että Eeva Niinivaaran kielitieteilijä-puoliso oli ollut nimeltään Martti. Kun lisäksi tiedossa oli virolainen perinne, jonka mukaan Martin päivän aikoihin järjestettiin markkinoita, oli valinta selvä!

Tuglas-seuran Martin-markkinoilla vierailleet ovat saattaneet kuulla laulun

Laske sisse mardisandi,
mardi küüned külmetavad,
mardi varbad valutavad!
Marti, Marti!

Päästäkää sisään martinkiertäjät,
martin kynnet kylmettyvät,
martin varpaat kolottavat (kylmästä)!
Martti, Martti!

Kristiina Koskivaara: Intomieltä, yhteisyyttä, tunnelmaa – Martin markkinat