Aare Saal valmistui Viron musiikkiakatemiasta laulajaksi opettajinaan prof. Ivo kuusk, prof. Virgilijus Noreika ja prof. Jaakko Ryhänen. Vuonna 1990 hän osallistui Gino Bechin mestarikurssille ja vuosina 1997-2000 Rolando Panerain mestarikursseille Italiassa. Aare Saal voitti 1. palkinnon kansainvälisessä "Rossinin ja Donizettin äänet" -kilpailussa 1996, ja vuonna 1997 hän sai Georg Ots -palkinnon.
Aare Saal debytoi Estonia-teatterissa Mozartin Figaron häiden pääosassa vuonna 1989. Hän on tehnyt yli 30 ooppera- ja operettiroolia niin Estonia- ja Vanemuise-teattereissa kuin ulkomaillakin. Tärkeimpiä rooleja ovat olleet mm. Figaro (Rossinin "Sevillan parturi"), Escamillo (Bizet'n "Carmen") sekä Belcore (Donizettin "Lemmenjuoma"). Aare Saal on esiintynyt myös Latvian kansallisoopperassa, Liettuan ooppera- ja balettiteatterissa, Firenzen kaupunginteatterissa sekä eri puolilla Ruotsia. Hän laulaa oopperan lisäksi myös soolorepertuaaria.




